Tunnelukkona vajaavuus/häpeä

Kun häpeä tai itsensä jotenkin vajavaiseksi tunteminen on vallitseva tunnelukko, sille antautuva ihminen valikoi arvostelevia kumppaneita ja ystäviä ja aliarvioi ja arvostelee myös itse itseään.

Arvostelee itsensä huonoksi ennenkuin muut ehtivät. Tai jos ihminen välttelee tätä skeemaa, hän voi vältellä kokonaan ilmaisemasta ajatuksiaan ja tunteitaan, eikä päästä ketään lähelleen.

Skeeman ylikompensoija taas on itse muiden kärkäs arvostelija ja hänestä saa kuvan, että hän on omasta mielestään kutakuinkin täydellinen.

Sisänen ja ulkoinen olemuksesia saattavat olla täydellisessä ristiriidassa. Ulkoisesti olet itsevarma ja voit olla ihan hyvin johtavassa asemassa työpaikallasi. Sisimmässäsi tunnet jatkuvaa huonommuutta ja häpeää.

Olet ristipaineessa koska joudut kompensoimaan mitättömyyden tunnetta olemalla ns. pomottaja pahimmasta päästä, jotta kukaan ei huomaisi kuinka todellisuudessa oletkin herkkä ja haavoittuva.

Tosin et todennäköisesti itsekään välttämättä tunnista sisälläsi olevaa häpeän tunnetta jos et ole sitä pysähtynyt koskaan miettimään. Mutta elät jatkuvassa tunteessa, että et ole riittävän hyvä ja koet herkästi toisten sanomiset arvosteluna ja otat henkilökohtaisena kaiken, josta seuraa jatkuva ärtymys ja vihan tunne.

Voit kokea olevasi erilainen kuin muut ja, että kukaan ei oikeasti välitä sinusta. Sinun on vaikea ottaa vastaan positiivista palautetta koska et voi uskoa, että se on todellista.

Sen takia vaikka kuinka saisit kehuja ja kannustusta et ”huomaa” niitä ne eivät tavoita sisintä tunnettasi. Näin ollen sinulla on aina käsitys, että kukaan ei arvosta sinua todella.

Asettumalla muiden yläpuolelle voit kompensoida huonommuuden tunnettasi. Toisaalta voi olla, että hakeudut mielelläsi kriittisten ihmisten seuraan, jolloin häpeän ja huonommuudeen tunteesi kokoajan vahvistuu.

Välttelijänä vetäydyt yksinäisyyteen ja eristäydyt, että et joutuisi kokemaan häpeän tunnetta, on helpompi olla yksin. Et voi paljastaa sisintäsi, etkä todellisia tunteista tai tarpeitasi kenellekään, jotta et joutuisi arvostelun ja vähättelyn kohteeksi.

Voimakkaasti ylikompensoivan henkilön voi olla vaikea asettautua terapiaan, hänen ei ole helppoa tunnustaa/tunnistaa itsessään olevaa häpeän tunnetta. Mutta jos aloittaa myöntämällä itselleen, että ei ole hyvä olla ja, että jatkuva vihan tunne ei pitäisi kuulua jokapäiväiseen elämään, voi alkaa vähitellen tutustumaan omaan skeemaansa.

Kun alat avaamaan vajavuuden tunnelukkoa ja tiedostat mistä häpeän tunne kenties on saanut alkunsa, alat hyväksyä itseäsi vähitellen ja huomaat olevasi yhtä arvokas ihminen kuin muutkin.

Huomaat, että häpeän tunne on todellakin vain tunne, jonka lapsi sisälläsi on joskus joutunut kokemaan ilman omaa syytään ja, että sinulla ei ole todellista aihetta häpeämiseen.

Tästä seuraa, että et koe välttämättömäksi arvostella itsesi ja muiden tekemisiä tai tekemättä jättämisiä, voit ehkä vain olla omissa nahkoissasi muiden seurassa ja antaa asioiden soljua hyväksyvän tunteen saattelemana.

 

-Anneli

>>AJANVARAUS<<