Koulutuspäiviltä esityksestäni : esimiestyö ja itsensä johtaminen

– Kielteisen ja myönteisen perfektionismin ero? Vaativuuden tunnelukko hellittää ja voi alkaa näkemään monia harmaan sävyjä?

Onko myönteistä perfektionismia jos on niin se olisi ehkä jotain sellaista mikä palkitsee olotilaa ja sellaista missä tiedostaa toimivansa osana jotain kokonaisuutta eli ei elä harhassa,  että on yksin suurin ja kaunein vaan, että yhdessä olemme hyviä.   (huippu-urheilijat? toisaalta emme tiedä ja näe heistä muuta kuin sympaattisen tv-kuvan?)

Tekemisen tarkka päämäärä ja kohteen määrittelyt auttavat :

ARVOKESKUSTELU itsensä kanssa-> työyhteisön kanssa : miksi teemme työtämme niin kuin teemme ? kuka tai mikä on tekemisen kohde?

 

 Miten voin säädellä omia stressitasoja jo työpäivän aikana?

Mikä stressaa? Vaativuus, uhrautuvuus? Sanoilla ja puheella kiireen ja kuormittavuuden, asioiden hankalan tunteen ylläpitäminen? Mihin tarvitaan päivittelyä, vatvomista itselle kuulumattomien asioiden pohtimista? Mitä tapahtuu jos asioita ei ”kauhistele” ? Huomaa mitkä seikat sinun päivässäsi luovat stressiä. Onko se tekeminen vai puhe?

Miten tavoitan omat arvoni?

Jos teen arvojeni mukaisesti työtäni se ei aiheuta niin helposti uuvuttavaa stressiä?

Miten pidän arvojani yllä? Esimiehenä, miten viestitän arvojani työyhteisöön? Onko työyhteisöllä kirkas käsitys työyhteisön arvoista?

 

 Voiko ihminen muuttua esimiehenä? ajattelen että Ihminen muuttuu väistämättä kun alkaa tiedostamaan ja kiinnostumaan omista skeemoistaan ja tavoistaan toimia.  Ja kun itse muuttuu, niin ympäristö muuttuu huomaamatta mukana.

 

Älä tee diagnoseja alaisistasi tutki vain omaa olemistasi ja tapaasi reagoida, oikeuta alaistesi tunteet ja kokemukset eri tilanteissa ja vasta sen jälkeen jos on tarpeen ehdota jotain ratkaisua, toisenlaista tapaa toimia tms. mikä hyödyttäisi alaisesi olotilaa mutta ei arvostele häntä. Huom. Ihmisten oikeus tunteisiinsa ei ole sama kuin huono käytös ja kaltoinkohtelu niihin pitää esimiehen puuttuua tai huomata ne itsessään.